Suomalaisten käsitys maailman rakenteesta perustuu ikivanhaan pohjoiseuraasialaiseen maailmankuvaan. Siinä horisontaalinen ja vertikaalinen hahmottaminen ovat sulautuneina yhteen. Horisontaalista mallia voisi kutsua teltta-malliksi ja vertikaalista mallia kerros-malliksi.
Teltta-mallin mukaan
maailma on pyöreä levy, jonka ylle taivas kaareutuu telttakankaan tavoin.
Pohjantähti, taivaannapa, toimii akselina, jonka varassa taivas pyörii. Vertikaalisesti
maailma on jakautunut kolmeen kerrokseen: ylämaailmaan, keskiseen maailmaan ja
alamaailmaan. Ylinen ja alinen maailma jakautuvat vielä itsessään korroksiin,
Suomessa kuuteen tai yhdeksään. Ylisessä maailmassa asuvat korkeimmat
jumaluudet, kuten luojajumala(t). Alamaailma puolestaan on kuoleman valtakunta,
Manala, Tuonela tai Pohjola, jota hallitsee luojajumalan vastustaja. Sekä
ylinen että alinen kuuluvat Tuonpuoleiseen, ihmisille näkymättömään maailmaan.
Keskinen on ihmisten maailma, Tämänpuoleinen, mutta sielläkin asuu
henkiolentoja, haltijoita, jotka silloin tällöin näyttäytyvät ihmisille.
Maailman keskuksessa
kohoaa maailmanpuu, maailmanvuori tai maailmanpylväs, jonka juuret ovat
Manalassa ja latva tai kärki kohoaa maailmojen läpi ylimpään taivaaseen, missä
se kiinnittyy Pohjantähteen. Maailmanpuu on suuri tammi, joka täytyy kuitenkin
lopuksi kaataa, sillä se kasvaa liian suureksi pimentäen auringon ja kuun.
Tammi kaatuu ”poikki Pohjolan joesta”, eli sillaksi kuoleman valtakuntaan.
Lisäksi runot kertovat, että sen lastuista tehtiin noidan nuolet eli
kaikenlaiset inhottavat vaivat. Useat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä että
Kalevassa esiintyvä salaperäinen Sampo on alkujaan ollut maailmanpatsas. Maailmanvuori
puolestaan on Pohjolan kivimäki. Joidenkin lähteiden mukaan maailmanpatsas
Sampo on pystytetty maailmanvuoren päälle.
Pohjoilla kansoilla
kuoleman valtakunta sijaisee pohjoisessa, kylmässä ja pimeässä ilmansuunnassa,
jonne myös monet suuret joet Pohjois-Euraasiassa laskevat (esim Ob-joki
Venäjällä). Tuonelaan pääsikin vesireittejä, kuten jokia, pitkin, eikä sinne näin
ollen tarvinnut itse osata. Kuten kreikkalaisilla, myös suomalaisilla Tuonela
sijaisee joen takana, jonne lautturi, Tuonen tytti, vie vainajat. Kuoleman
valtakunta on siis horisontaalisesti hahmotettuna sijainnut pohjoisessa mutta
silti vertikaalisesti ”alhaalla”, maan alla (>vrt. maan ala, Manala).
Pohjoisessa sijaitsevat
myös ihmisten maailman äärimmäiset rajat, meri, joki tai jyrkkä reuna. Meren
keskellä on pyörre, Kurimuksen kurkku, joka imee kaiken lähistöllä olevan
sisäänsä maailmojen läpi. Joka sinne joutuu, ei koskaan palaa takaisin. Kurimus
on myös käsitetty tuopuoleiseen johtavaksi aukoksi. Maailman viimeisellä rajalla
sijaitsee myös Turjan
tai Rutjan koski. Se on syvänne, jonne taudit manataan.
Lisälukemistoa esim. Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti