Siihen aikaan, kun jumala
loi metsän pieninpiä asukkaita, hän loi niille kauniita pukuja ja
jännittäviä ääniä. Perhoset saivat siipiinsä sateenkaaren värejä ja
kovakuoriaiset vihreän- ja oranssinkiiltävät takkinsa. Heinäsirkat
saivat sirinänsä. Mutta kun tuli sontiaisen vuoro saada vaatteet ja ääni,
ei sitä näkynyt missään. Sontiaista etsittiin joukolla, mutta sitä ei
löytynyt.
Vasta illalla sontiainen
palasi metsään ja kertoi seikkailuistaan. Se oli lennellyt sinne tänne
ja tullut ihmisasumusten lähelle. Se oli lentänyt huussin taakse, koska
sieltä oli tullut houkuttava haju. Huussin takana touhutessaan se oli
kuullut äänen, johon se ihastui ja halusi sen itselleen... Siksi
sontiainen pörisee yhä.
Lähde:
Marjut Hjelt: Taikametsä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti