Haltijaväkeä

"Nouse luontoni lovesta, syntyni syvästä maasta, haon alta haltijani."

torstai 31. lokakuuta 2013

Haltija or haltia – Elves in Finnish folklore

Tämän olen alun perin kirjoittanut englanniksi, en lähtenyt kääntämään sitä.


Finns’ did not actually have gods, they were Guardian spirits (“haltija”, plural form “haltijat”) the people honoured and worshipped. Guardian spirits took care of trees, lakes, animals, humans, houses... all things. There were spririts who lived in nature, like "vedenhaltija" (water spririt) and "metsänhaltija" (forest spirit), and those who live with the humans, "tonttu" (the guardian of the house), "myllynhaltija" (the guardian of the mill) etc. Some spirits even had names like Tapio and his wife Mielikki (forest spirits), Ahti and his wife Vellamo (waterspirits) and Honkatar or Hongotar (guardian and ancestress of bears). One had to honour and treat the spirits well otherwise they might get angry. One's luck was depending on the spirits.
 In Finnish language the words “haltija” and “haltia” are often mixed with each other. Both are used in literature meaning elf. The Finnish word comes from ancient Germanic language (haldiaz, haldia) why some people’s opinion is that “haltia” is the actual form because it’s nearer to the old Germanic word.  On the other hand people have used the word “haltija” for years meaning “someone who owns”, “someone who guards” which is closer to the supernatural being called “Haltija” (Guardian spirit).

Anyway, the form “haltia” became stable in literature at the end of 1900s thanks to Kersti Juva who translated J.R.R Tolkien’s books using the word “haltia” as an elf. Ever since this form has been more common in fantasy literature referring to beings like Tolkien’s elves. Nowadays “haltija” form is usually used when folklorists talk about supernatural beings in folklore.

My opinion:

In my opinion “haltija” (guardian spirit) and “haltia” (elf) are different beings. Even if there are different kinds of elves in literature, too, many of them are somehow descendants to Tolkien elves. They have bodies and they are in many ways like humans. “Haltija” on the other hand doesn’t have to be corporeal. Like the English name tells, they are more like spirits (“henki”), part of the lakes and forests they live in. There are guardian spirits in Finnish folklore that can change shape, Tapio for example can be tiny as a blade of grass or huge as a tree. Metamorphose is something elves can’t usually do.

And what is always so much fun (irony), this was not nearly all the word “haltija” can mean. Finnish folklore is full of things that have thousand meanings. Not to mention the word “Hiisi” which I’m gonna tell you next time.




Sources and more information:

-Pini, Wendy and Richard: ElfQuest (cartoon), 1978-2007

-Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas, SKS 1994

-Siikala, Anna-Leena: Suomalainen shamanismi, SKS 1992

-Tolkien, J.R.R.:  All works, especially The Silmarillion and The Lord of the Rings


Syntyjä syviä: Sontiainen

Siihen aikaan, kun jumala loi metsän pieninpiä asukkaita, hän loi niille kauniita pukuja ja jännittäviä ääniä. Perhoset saivat siipiinsä sateenkaaren värejä ja kovakuoriaiset vihreän- ja oranssinkiiltävät takkinsa. Heinäsirkat saivat sirinänsä. Mutta kun tuli sontiaisen vuoro saada vaatteet ja ääni, ei sitä näkynyt missään. Sontiaista etsittiin joukolla, mutta sitä ei löytynyt.
Vasta illalla sontiainen palasi metsään ja kertoi seikkailuistaan. Se oli lennellyt sinne tänne ja tullut ihmisasumusten lähelle. Se oli lentänyt huussin taakse, koska sieltä oli tullut houkuttava haju. Huussin takana touhutessaan se oli kuullut äänen, johon se ihastui ja halusi sen itselleen... Siksi sontiainen pörisee yhä.



Lähde:

Marjut Hjelt: Taikametsä

Syntyjä syviä: Hauki

Kauan sitten oli hauki pikkuinen kala. Se ei kuitenkaan tyytynyt osaansa, vaan nousi rannalle ja lähti hakemaan ihmisen aitasta itselleen täydennystä. Se löysi aitasta vanhan ristin ja laittoi sen päähänsä - siksi hauella on ristikuvio pään päällä. Haravasta se teki itselleen terävät, piikikkäät hampaat. Se löysi rukiinjyviä ja söi niitä kasvaakseen suuremmaksi. Lopuksi hauki nappasi aitan naulakosta itselleen pilkullisen mekon, joka aikojen kuluessa muuttui nahaksi. Ja niin on hauella pilkullinen puku yllään.

Lähde:
Marjut Hjelt: Taikametsä

Syntyjä syviä: Ravut

Eräänä päivänä jumala oli luomassa kaloja vesien asukkaiksi. Piru huomasi jumalan työt ja tahtoi tietysti itsekin kokeilla. Se muotoili mutkikkaita otuksia ja kutsui viimein jumalan katsomaan. -Sinä olet unohtanut niiltä luut, jumala sanoi. Piru kimpaantui ja paiskasi luut luomiensa eläinten päälle niin, että niistä tuli kovat kuoret. Ravut olivat syntyneet.

Lähde:
Marjut Hjelt: Taikametsä

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Ennen vanhaan Suomessa vietettiin ns. jakoaikaa loka-marraskuun vaihteessa. Jakoajan tarkoitus oli aurinko- ja kuuvuoden tasaaminen. Se kesti 11 tai 12 päivää alkaen kekristä, joka oli satovuoden päättymisen juhla. Jakoaika oli vanhan ja uuden vuoden välistä aikaa, jolloin tuon-ja tämänpuoleisen välinen raja oli häilyvä, aaveet sekä vainajat liikkuivat ja taudit tarttuivat herkästi. Jakoaikana ennustettiin tulevan vuoden säätä: ensimmäisen päivän sää kertoi vuoden ensimmäisen kuukauden sään jne. Jakoaika edusti siis uutta vuotta pienoiskoossa. Jakoaika oli myös juhla-aikaa, jolloin piti liikkua hiljaa ja vältellä arkisia töitä.

Syntyjä syviä: Sisilisko

Sisilisko oli käärmeellä lapsenpiikana, koska käärme oli kutsuttu häihin. Kun käärme palasi ja huomasi sisiliskon hoitaneen lapsia hyvin, se lupasi tälle jotain palkaksi. Sisilisko pyysi palan käärmeen hännästä. Käärme antoi. Tästä syystä sislisko pudottaa pelästyessään häntänsä; sehän on käärmeen häntä!

Sisiliskoa ei saa tappaa, sillä jollain salaperäisellä tavalla se on ihmisen sukua.
 

Lähde:
Marjut Hjelt: Taikametsä

Syntyjä syviä: Harakka

Jumala ja piru olivat taas työn touhussa ja jumala muovaili käen. Piru halusi myös tehdä yhtä korean linnun, mutta voi, piru sotki värit pahan kerran ja linnusta tuli pikimusta. Lintu ei viihtynyt tekijänsä käsissä, vaan lähti lentoon. Piru nappasi karkulaista pyrstöstä kiinni ja siksi se venyi niin pitkäksi.
Kerran musta harakka oli viettämässä talvea Välimerellä. Sieltä se varasti valkoisen esiliinansa. Mutta kun varkaus huomattiin, huusivat etelän linnut harakalle: -Henki lähtee, jos vielä näytät täällä naamaasi!
Niinpä harakka ei vieläkään uskalla muuttaa etelään vaan jää pohjoiseen talvehtimaan.

Lähde:

Marjut Hjelt: Taikametsä

Sarjasta: Syntyjä syviä

KISSANKELLO

Hiirijoukko oli suivaantunut kissaan, joka ei antanut niille hetken rauhaa, niinpä ne päättivät ostaa kellon sen kaulaan. Kilinä varoittaisi hiiriä lähestyvästä vaarasta. Kello ostettiin, mutta kukaan hiiristä ei ollut kyllin rohkea lähestyäkseen nukkuvaa kissaa. Asiasta syntyi pitkä kiista. Muuan haltija oli kuunnellut hiirien kinastelua ja tarjoitui ostamaan kellon itselleen. Se sopi hiirille - eipä ainakaan menisi hyvä kello hukkaan. Kellon ostettuaan haltija vei sen metsään ja lahjoitti sen sinisille kukille. Siitä päivästä lähtien ovat ne kukat olleet kissankelloja.
 

Lähde:
Marjut Hjelt: Taikametsä

Sarjasta: Syntyjä syviä

MÄNTY

Piru halusi tehdä maailmaan puita.
-Saat tehdä kaikki ne puut, jotka tunnet, lupasi jumala.
-Minä tunnen ainakin neljä puuta, piru kehui ylpeänä. -Ne ovat: puu, mänty, honka ja petäjä.
-Selvä juttu, minä teen kaikki loput puut, jumala ilmoitti. Ja niin on tämän tarinan mukaan mänty pirun luomus.

Lähde:
Marjut Hjelt: Taikametsä